* Toisen maailmansodan
vaiheilla heräsi kiinnostus 1400-1800 luvun maalauksissa esiintyneisiin
pieniin valkopunaisiin koiriin ja rodun uusi kantaemo -Tommie löytyi ja tämän
myötä kaikki rotuun otetut koirat ja syntyneet pentueet kirjattiin ja niiden
vaiheita seurattiin ja edelleen seurataan. Siksi kooikerhondjerodusta on paljon
täsmätietoa.
Osa tiedosta on vain aavistusta, "musta tuntuu" mietteitä,
kun tutkimusmenetelmiä joillekin sairauksille ei ollut, eikä ole vieläkään,
eikä periytymistapaa tunnettu.
* Kunnioittamalla vanhojen kasvattajien toimintaa rodun jalostamisessa nykyiseen
vahvuuteen, on meidän pyrittävä hyödyntämään vanha rotutietous oikein. Esim. tällä hetkellä
ulkomuodossa on havaittavissa, että kooikereiden korvien kiinnittyminen liian alas ja jalkojen
"lyheneminen"/ rungon lisääntyvä pituus, kihartuva "pörrökarvaisuus"
muuttavat rodun alkuperäisiä ulkomuototavoitetta.
Hollannissa vuosittain pidettävään kooikereiden Club-Champion-kisaan on viime vuosina osallistunut
noin 190 kooikeria tilaisuutta kohden. Siellä ns. kaikkien rotujen näyttelytilaisuudet
eivät kiinnosta kooikereiden omistajia. Hollannin yhdistyksessä kooikerhondjerodusta
ja sen ulkomuodosta pidetään huolta myös vuosittaisten pentuekatselmusten avulla.
Esim. Vuonna 2000 syntyneistä pennuista osallistui vuonna 2002 järjestettyyn tilaisuuteen
215 nuorta kooikeria.
Hollannissa kooikerhondjeyhdistyksen toimesta myös syntyneet kooiker-pentueet käydään tarkistamassa
ja "ottamassa rotuun". Esim. Pienet virheellisyydet värityksessä "unohdetaan",
vaikka nykyään on alettu entistä tarkemmin vaalia rodun ulkomuodon vakautta.
* Suomessa syntyvät kooikerhondjepentueet rekisteröidään Suomen Kennelliittoon, Suomen
Kennelliiton yleisten ohjeiden mukaan. Rodulla itsellään ei ole rekisteröintiin
vaikuttavia esteitä.
Kennelliiton 7 viikon luovutusikää tulee ehdottomasti
noudattaa.
Eetu, Oakmeadow Very Secret v.2003
* Rotua ei monikaan tunne, ja
niinpä harvalla on edes kunnon käsitystä siitä, minkälainen koira kooikerhondje
on ja kenelle se sopii.
Kooikerhondje on pohjimmiltaan metsästyskoira,
ja tietyissä suvuissa riistavietti kulkee erittäin voimakkaana. Rodulla on erinomainen
hajuaisti ja liikkuminen luonnossa on terapiaa niin omistajalle kuin koiralle.
Vaikka koirasi olisi kuinka tottelevainen, et välttämättä saa
sitä kontrolloitua, jos se löytää esim. jäniksen jäljen -
joten pidä kooikeria vapaana mieluiten paikoissa, joissa
ei ole autoteitä tai tiet ovat vähän liikennöityjä. Hollannissa jää
joka vuosi useita kooikereita auton alle, kun ne innostuvat jostain
metsänelävästä - eivätkä huomaa ajoissa tietä ja siellä kulkevia
autoja.
Murheellisena on todettava, että myös yhden Oakmeadow-pennun karkumatka päätyi auton alle.
* Kooikeri on energinen rotu. Se on oppivainen rotu. Se tarvitsee
liikuntaa sekä mielellään jotain "aivotyöskentelyä". Agility, tottelevaisuus,
metsästys tai vaikkapa pelastuskoiratoiminta ovat ketterälle ja nopealle kooikerille mieluisaa
puuhaa, jossa se saa purkaa toimintatarmoaan. Pienikokoinen koira tarvitsee myös toimintamallin
ja ohjausta. Tottelevaisuuskoulutusta (kotitottelevaisuuden opetusta) ei saa unohtaa.
Kooikeri sopeutuu omistajaperheen olosuhteisiin. Siitä saa oivan lemmikin perheeseen tai harrastuskoiran kisakentille.
On hyvä pitää mielessä, että pentujen vanhempien omistajien taidot kouluttaa koiraansa eivät periydy ja emonsa kupeessa pentu viettää vain elonsa alun.
Siis vastuu pennun kasvamisesta kunnon kooikeriksi on sen omalla perheellä.
Kotonamme sattuu olemaan kaksi yksilöä,
jotka ovat innolla "menossa", kun omistajakin lähtee liikenteeseen, vaan lepäilevät
ilman stressiä, vaikka useamman päivän, jos niiden kanssa ei kummemmin touhuta.
Aivan pentuvaiheessa ylimääräinen energia saattaa kuitenkin purkautua
matonkulmien yms. pureskeluun, kun on tylsää.
Kokemukset karttuu - Fiina
Kuljetakin koiraasi mukanasi niin paljon kuin mahdollista sen ensimmäisinä
elinkuukausina ja vuosina ja totuta se uusiin, aluksi ehkä pelottaviinkin
asioihin ja paikkoihin, toisiin eläimiin ja ihmisiin... Näin luot vahvan
pohjan toimillenne vuosiksi eteenpäin.
Muista, että aivan pikkupentuvaiheen jälkeen on sosiaalistuttamista jatkettava ja jatkettava, ettei seuraava "murkkuikä" nosta mörköjä esiin.
* Kooikerhondje on olemukseltaan viehättävä ja ystävällinen kotiväkensä
lemmikki.
Pieni koira on samalla kova ja pehmeä ja viisas ja pyöräyttää omistajansa
"tassunsa" ympärille ennen kuin omistaja moista huomaa.
Varoitus: Kooikeri voi yrittää nousua "lauman johtoon" isäntäväen paikalle.
Kotipihalla
* Pienen geenikannan vuoksi
kooikereilla esiintyy jonkin verran perinnöllisiä sairauksia sekä myös
luonneongelmia.
Luonteeltaan kooikerhondje on melko usein pidättyväinen,
mutta aggressiivinen tai selvästi pelokas se ei saa
normaalitilassa olla.
Perinnöllisten sairauksien suhteen kannattaa muistaa
seuraavat seikat:
* Von Willebrandt -tauti.
Eräänlainen veren
hyytymishäiriö.
Verenvuototaipumus tunnettiin jo rodun alkuvaiheina ja 90-luvulla
tutkittiin koiria Elisa (vWf eli von Willebrand faktor) menetelmällä.
Menetelmän heikkoutena oli kuitenkin, ettei sairauden varmoja kantajia löydetty.
Vuoden 1997 lopulla Hollannissa alettiin tutkia kooikerhondjen verenvuototaipumusta
DNA-tutkimuksin, mikä syrjäytti täysin Elisa testin.
Edelleenkin Hollannissa "jalostuskoirien"
vWf:n DNA-tulostilannetta seurataan tarkoin. Täyttä varmuutta tutkimustulosten tulkinnoista
ei ole vielä saatu?
Fiina ja Alex
Myös Hillen ja Chocon, pentujen verinäytteet lähetettiin Hollantiin DNA-tutkimuksiin
ja Oakmeadow X-pentue todettiin vapaaksi VWD-perimästä.
Samoin Oakmeadow M-pentueen näytteistä annettiin Hollannista lausunto, ei VWD-kantajuutta.
* Silmäsairaudet.
Kooikereilla on tavattu jonkin verran
silmäsairauksia.
Erilaisten silmäsairauksien tutkintaa on Hollannissa
viime aikoina tehostettu ja vuoden 2003 alussa tuli tieto seitsemästä uudesta HC-kaihitapauksesta.
Myös PPM / PHTVL/PHPV sikiökautisista suonijäänteistä on rodussa joitain havaintoja.
Pahimmillaan nämä voivat johtaa kaihiin. Eräillä roduilla (dobermanni, staffi)
on todettu sikiökautisten verisuonten jäänteet
epätäydellisesti autosomaalisesti dominoivasti periytyviksi.
Toivoa sopii, että myös koirat, joita ei käytetä
jalostuksessa, tutkittaisiin ja myös ns. jalostusiän ohittaneiden jalostuskoirien
silmien kuntoa seurattaisiin.
Silmäsairaudet harvemmin tuottavat kipua koiralle.
Mahdolliset silmää hankaavat ripset voivat vahingoittaa silmää.
Tapauksia on lisääntyneiden silmätarkastusten yhteydessä havaittu
rodun kotimaassa ja suurin osa Suomen kooikereistakin kantaa ripsiongelmaa.
Muutamasta pehmeästä ylimääräisestä ripsestä ei koiralle ole haittaa.
"V-pennut"
Vanhempien silmät syytä tutkia ennen jalostukseen käyttämistä.
* Patella luksaatio. Polvilumpion
sijoiltaan menoa esiintyy. Se on kooikereiden sairauksista yleisin.
Poikkeamaan löytyy erilaisia taustoja. Syitä voi olla: Polvilumpion ja/tai
polvinivelen pinnan liika tasaisuus, reisiluunivelen harjanteet ovat liian
tasaiset, niveljänteet venyneet polvinivelessä, nivelkapselissa ja sen
ympärillä olevissa lihaksissa. Muutokset voivat johtua myös väärästä
kulmauksesta reisiluun ja reisiluun kaulan välillä ja/tai väärässä suunnassa
olevasta reisiluun olkaimesta. Muutokset reisiluussa voivat vuorostaan
johtua väärästä mineraali- tai hormonivaihdunnasta.
Monet koirat, joilla on patellaluxatio (polvilumpion siirtymä) ovat täysin
oireettomia,
mutta koska vika voidaan kuitenkin todeta käsin tehdyllä polvinivelen
tutkimuksella, olisi syytä pyytää eläinlääkäriä kokeilemaan kooikerin polvien kuntoa
vaikka rokotusten yhteydessä.
Jalostuskoirien polvet on syytä tutkituttaa.
Vuoden 2003 ensimmäinen Hollannin yhdistyksen jäsenjulkaisu
kertoo 43. uuden patellaluxatio tapauksen tulleen esiin.
Myös Suomen kooikereissa esiintyy häiriöitä polvinivelissä.
* Kyynärnivelet-lonkkanivelet.
Kyynär- ja lonkkanivelien tutkimukset ovat suotavia, jos koiran kanssa on tarkoitus
aloittaa aktiivinen kilpaura esim.agilityn parissa. Kyynärnivelen sairaudet
invalidisoivat koiraa enemmänkin kuin takaraajojen nivelongelmat,
sillä koiran eturaajoihin kohdistuu suurempi osa kehon painosta kuin
takaraajoihin.
Erittäin suositeltavaa on ko. nivelien tutkiminen
jalostukseen käytettäviltä koirilta, vaikka rodulla ei ole todettu näistä
nivelistä johtuvia ongelmia.
* Selkävaivat
Tutkimustuloksia ei ole ja huomiot selän kunnosta ovatkin enemmän aktiiviharrastajien
huomioita. Ketteryytensä vuoksi kooikerhondje on tullut suosituksi mm. agilitykoirana.
Niin kuin kaikessa urheilussa, meidän on ymmärrettävä, ettei koiria voi ihan
loputtomiin noin vain hyppelyttää. Varsin on varottava nikamien välilevyongelmia.
Nopeatempoiset, äkkinäiset liikkeet vaativat erittäin
hyvän lihas- ja yleiskunnon.
Koiran hieronta ja rentoutus on aina muistettava suorittaa ennen ja jälkeen rasituksen.
Ärtyisyys voi olla ensi merkki kipeästä selästä, eikä niinkään luonneongelmasta.
* Häntämutkaa esiintyy joissakin suvuissa perinnöllisenä sairautena
(autosomaali resessiivi periytyminen?). Häntämutkan periytymisestä ei olla vielä täysin selvillä.
Nykytietämyksen mukaan sairaus liittyy luun muodostuksen häiriöihin.
Koiralla, jolla on synnynnäinen häntämutka, voidaan todeta myös muita luun muodostuksen häiriöitä
kuten alaleuan surkastumista, selkärangan nikamamuutoksia ja kasvuhäiriöistä niveldysplasiaa.
Häntämutkat ja yleensä häntänikamien kehityshäiriöt voidaan luotettavasti selvittää vain röntgentutkimuksella noin 8-12kk:n iässä.
Sisarukset
Oakmeadow Veldt of Dreams ja Velvet Touch
* Epilepsia. Hollannissa (nykyään myös Suomessa) kartoitetaan
mahdollisuuksia
alkaa epilepsian DNA-tutkimukset kooikerhondjeilla.
Kooikerrodusta ei löydy linjausta, missä tautia ei jossain vaiheessa olisi
esiintynyt.
Epilepsialla tarkoitetaan yleensä toistuvia epileptisiä kohtauksia, joiden syyt
johtuvat keskushermoston epänormaalista toiminnasta.
Epileptistyyppisiä kohtauksia voi esiintyä myös muihin kuin keskushermostoperäisiin
sairauksiin liittyneenä, jolloin sairaus aiheuttaa toissijaisesti häiriöitä aivojen toiminnassa.
Esim. ärtyisä koira on ohjattu neurologisiin tutkimuksiin epilepsiaepäilyn vuoksi.
Epilepsia eli kaatumatauti on aivoperäinen ja joskus myös perinnöllinen
sairaus.
Aivojen rakennemuutokset, jotka voivat johtua esim. tulehduksista,
vammautumisista, synnytysvaurioista, kasvaimista, erilaisista
aineenvaihduntahäiriöistä, jopa stressistä voivat olla taudin puhkeamisen
pohjalla.
Samoin tarttuvien tautien aiheuttamat muutokset ja B-ryhmän
vitamiinien puutos, voi johtaa epilepsiaan.
Syyn etsiminen on monivaiheista.
Onhan pennuilla niin isä kuin äiti ja joukko sukulaisia, joiden taustoja
tutkimalla voi saada tietoa mahdollisesta sairauden periytyvyydestä,
mutta varmuus sairauden kantajasta voi jäädä löytymättä.
Koska epilepsia ei periydy yhdessä geenissä resessiivisesti tai dominoivasti,
on vaikea erotella yksilöt, joilla on taipumus epilepsiaan.
Viimeisin tieto Hollannista kertoo neljästä uudesta epilepsia havainnosta.
Epilepsiaoireita saaneita koiria tai niiden sisaruksia ei pidä käyttää
jalostukseen.
Samaa "sääntöä" on hyvä noudattaa useiden sairauksien kohdalla. On vain pidettävä mielessä,
että on sairauksia, joita ei voida osoittaa varmuudella perinnöllisiksi ja sairauksia,
joiden haitta eläimelle sen elon aikana on vähäinen, minkä vuoksi
liika rajoitus on pahasta. Kuitenkaan ei pidä uusia samaa yhdistelmää, joka on tuottanut
jotain "hankaluutta" sairastavan jälkeläisen.
* Kooikerhalvaus-ENM on perinnöllinen nopeasti etenevä
selkäydinhalvaus. Se johtaa yleensä koiran kuolemaan ennen ensimmäistä
ikävuotta. Tauti etenee salakavalasti aiheuttamatta suurempia kipuja,
vaikka esim. koiran liikkeissä voi havaita poikkeavuutta. Sairaus
tulee saada perintönä molemmilta vanhemmilta. Kooikerhalvausta kantavien koirien
löytyminen on vaikeaa, koska DNA:lla todettuja tutkimustuloksia ei ole.
Valitettavasti viimeisin tieto Hollannista kertoo, että uusi ENM-tapaus on todettu v.2007. (Edellinen ENM-esiintulo oli v.2002)
Jalostusohjeita noudattamalla on pelätty sairaus kuitenkin saatu erittäin
harvinaiseksi.
Jalostusohje Hollannissa ENM:n osalta kertoo:
Sairaita koiria ja suoraan näiden jälkeläisiä ei tule käyttää jalostukseen.
Samoin vanhempia, joilla on sairas jälkeläinen ei tule uudelleen käyttää jalostukseen. Lisäksi
kerrotaan, ettei sairautta periyttäneen koiran jälkeläisiä
tai koiran täyssisaruksia tule käyttää jalostukseen.
Ei yksinomaa kooikereilla, vaan valitettavasti niin monen vakavaa sairautta kantavan
koiran kohdalla, on kyseistä koiraa ja sen lähisukulaisia jo ennätetty käyttää
jalostukseen, ennen kuin ikävät uutiset ovat tavoittaneet kasvattajat ja ennen
kuin minkäänlaista selvyyttä asioista on saatu.
* Autoimmuunisairauksien lisääntyminen rodussa on tosiasia.
Toistaiseksi niiden ei ole todettu olevan perinnöllisiä kooikereilla? Kuitenkin joissain
sukulinjoissa vikaa esiintyy enemmän kuin kannassa keskimäärin.
Oireina on ollut mm. monilihastulehdus, punasolujen hajoaminen (anemia) ja autoimmuuniperäiset
suolisto-oireet. Lisäksi joitain iho-munuais-maksa- ja keuhkosairauksia voitanee
pitää autoimmuuniperäisinä.
Autoimmuuneissa sairauksissa potilaan immuunijärjestelmä hyökkää itseään vastaan (auto = itse).
Jostain, useimmiten tuntemattomasta, syystä immuunijärjestämä on mennyt sekaisin ja alkaa puolustautua
elimistön normaaleja, terveitä soluja, itse tuottamiaan hormoneita tai yleisesti solutuma materiaalia
eli DNA:ta vastaan tuottamalla itsevasta-aineita (autoantibodies).
* Kooikereilla on todettu ruokatorviongelmaa, nielemisvaikeuksia ja nielun
halvaantumista kaikkiaan yli 20. tapauksessa, ikäjakauman ollessa vastasyntyneestä 10-vuotiaaseen.
* On huomioitava sairauksista puhuttaessa, että kooikerhondjerotuisia koiria tassuttelee
useampi tuhat yksilöä. Tilastoidut vaikeudet antavatkin lähinnä tietoa, mitä sairauksia rodulla on ilmennyt.
*****
Uuzi
- Oakmeadow Urchin
* KAIKESTA HUOLIMATTA*
Yleisesti ottaen kooikerhondje
on terve koira. Se ei ole sen sairaampi kuin muutkaan rodut. Siitä on
vain tietoa enemmän.
******************************************************
Phee ja Lilli
Tommy's Telg Nimphe ja Oakmeadow Unknown Gift
Kooikerhonje-rotumääritelmä
| Hollannin kooikerhonje-yhdistys
| Kooikerhondje luonnehdinta
Sivun alkuun
Oakmeadow Border Collies & Kooikerhondjes
|
